|
|
WC vuokraus tapahtumajärjestäjille
Tapahtuman järjestäminen on taitolaji. Ei riitä, että järjestää hyvät esiintyjät. On huolehdittava myös monista muista tärkeistä asioista, kuten WC -huollon luotettavasta järjestämisestä. Tulee selvittää WC -tilojen riittävyys, niiden asettelu sekä huoltokertojen määrä. Riittävyyden arvioinnissa apua saa paikalliselta terveystarkastajalta tai sitten soittamalla meille Ykkösvessoihin. Terveysviranomaisille tulee joka tapauksessa tehdä ilmoitus tapahuman järjestämisestä. Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut määräyksen tapahtumaan tarvittavien WC-tilojen määristä, joten niitä ei tule itse arvioida. WC -tilojen asettelua mietittäessä tulee ottaa huomioon kävijöiden mahdollinen asettautuminen tapahtuma-alueella. WC -tilojen tulisi sijaita ympäri tapahtuma-aluetta lähellä käyttäjää. Jos tapahtuma-alue on kuitenkin pieni, niin silloin on tarkoituksen mukaista laittaa WC:t yhteen paikkaan. Tapahtuma-aikana tulee WC -tiloja myös huoltaa. Huollon mitoittamisessa ja järjestämisessä voitte kääntyä myös meidän puoleen.Yllä olevan, sekä kokemuksen, perusteella WC vuokraus on järkevin ja helpoin ratkaisu. Käymälät ja jätehuolto yleensä kuuluvat tapahtuman järjestämiessä ryhmään toimienpiteitä, jotka eivät sellaisenaan tuota suurta asiakastyytyväisyyttä, mutta joiden huono hoitaminen voi osittain pilata muutoin hienosti järjestetyn tilaisuuden. Tyypillistä saksalaista sananlaskua mukaellen voidaan sanoa, että "piru piilee pikkuasioissa". Palvelutuotteiden, kuten tapahtumien ja tilaisuuksien, markkinoinnissa joskus pieniltä tuntuvien asioiden merkitystä ei voi eikä saa väheksyä. Palvelun käyttäjä määrittelee usein palvelun tason kokonaisuuden huonoimman osan mukaan. Tapahtuman järjestäjälle voimme tarjota seuraavia vaihtoehtoja WC -huollon järjestämiseen. Kemiallinen -WC Vuokra-WC Pisuaarit Invalidi -WC
|